keskiviikko 5. marraskuuta 2014

TYÖSSÄOPPIMINEN

Meillä alkaa työssäoppiminen 10.11 ja se kestää joulukuun 23. päivään saakka.
Minä menen työssäoppimaan Saloon kello ja kulta Plazaan, koruliikkeeseen. Olen ollut siellä ennenkin tet harjoittelussa ylä- asteella. Paikka on kiva ja henkilökunta vielä kivempaa. Viihdyn siellä hyvin ja siksi olenkin innoissani tulevista kuudesta viikosta, kivaa vaihtelua koulun penkeistä.
Saan kuulemma tehtäväksi kuvata heidän facebook sivuille joulukalenteria, itse en tiedä siitä vielä mitään muutakuin että joudun kuvailemaan uutuus koruja ja tekemisiä, mutta eiköhän loputkin valkene ajallaan.
Saan tehdä myös sommitteluja liikkeeseen sekä asiakaspalvelua. 
Työajoista sovitaan sitten paikanpäällä, mutta ensimmäisenä päivänä menen yhdeksäksi. Työ tunteja täytyy kertyä viikossa kuitenkin 37, 5 tuntia.
Miedän tehtävänä on kirjoittaa joka päivä työssäoppimis päiväkirjaa, johon tulee kirjoittaa ylös kaikki mitä on tehnyt kuluvan päivän aikana ja loppu viikosta siihen pyydetään valvovan työntekijän allekirjoitus, tämä toistuu joka viikko, koko työssäoppimisen ajan. 
Voimme tehdä myös lauantaisin töitä jos haluamme. Itse ajattelin kysyä jos saisin joululomaksi töitä timanttisilta.
Kahvitauko saa kstää noin 12 minuuttia ja sen aikana voidaan tulla hakemaan töihin jos on tarve, kahvitauon aikana ei saa poistua työpaikalta mihinkään. Ruokatauko kestää 30 minuuttia ja silloin saa poistua jos haluua, mutta järkevintä on ottaa evään mukaan, koska jopa pikaruoka paikoissa voi mennä hetken ennenkuin saa ruuan, niin voi tulla hieman kiire niitä hotkiessa.
Me saamme myös ruokakorvaus rahan, mikä on 3,25 euroa. Saamme tämän rahan kylläkin vasta huomattavasti myöhemmin joulun jälkeen.
Meidän täytyy myös muistaa blogata ainakin kerran viikossa, jotta opettajamme pysyvät ajan tasalla, että mitä me touhuamme töissä.
Opettajamme käyvät myös paikan päällä kaksi kertaa katsomassa miten sujuu. Töiden lopussa he käyvät tekemässä loppuarvioinnin, missä keskustellaan ja arvioidaan töidemme kulku, sujuvuus ja jäljestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti