sunnuntai 21. syyskuuta 2014

KAISAN PÄIVÄ

Perjantaina meillä oli ns. muodin ja vaatetuksen "kurssi" joka kesti perjantai päivän.
Meidän opettajana toimi Kaisa, joka opettaa vaatusalalla koulussamme.
Harjoittelimme ensin tekemään turbaaneja nukkejen- ja kaverin päähän ja sen jälkeen harjoittelimme eri solmio- ja rusetti tyylejä.
Loppu päivän jokainen teki oman mallinukkensa päälle jonkunlaisen 50- luvun vaatteen eri kankaanpaloista.











  Aloitin koko prosessin isosta kankaan palasta mistä sitten lähdin leikkaamaan pienempiä paloja.








maanantai 15. syyskuuta 2014

HABITARE

Me suunnattiin taas koulun kanssa viime perjantaina (12.9) Helsinkiin Habitaremessuille.
Habitaremessut ovat siis eräänlaiset sisustusmessut, jossa on myös taidetta, antiikkia sekä muita pienkaluisteita ja kahviloita yms. 
Meidän tuli kiertään vähintään sisutuspuoli sekä taide- ja antiikkipuoli ja sen jälkeen saimme kierrellä vapaasti missä halusimme.
Olimme koko päivän messuilla ja saloon palasimme noin klo 16. En itse ollut ennen  käynyt tälläisillä messuilla ja yllätyin positiivisesti! 
Voisin ensivuonna mennä mielelläni uudestaan.
Täältä tulee nyt oikeen kunnon kuvapläjäys sillä kuvia tuli otettua suht reippaaseen tahtiin..

Me lähettiin ihan ensiksi tyttöjen kanssa kulkemaan sitä "pää" puolta heti siitä edestä missä oli kaikki desingtuotteet ja kalusteet.















Tämän jälkeen kiivettiin portaat ylös ja lähdettiin kiertelemään antiikki puolelle.




Yksi tehtävistämme oli kuvata messumyyjien pukeutumista. Kaikilla myyjillä oli siistit perusvaatteet tai pikkutakki yllään ja kengät, joillain oli kojun tyyliin sopivat vaatteet.




Tällä myyjällä oli tietenkin kokin vaatteet, sillä hän kauppasi keittiö veitsiä.





Tällä naisella taas oli 80-luvun tyyliset vaatteet, sillä hän myi antiikkia.

Tässä pienikurkistus taidehalliin.




  
Sielä oli seinä mihin sai mielensä mukaan kirjoitella kaikkea.

Messuilla oli myös paljon erillaisia kilpailuja ja muuta mukavaa tehtävää ja katseltavaa.