maanantai 15. syyskuuta 2014

HABITARE

Me suunnattiin taas koulun kanssa viime perjantaina (12.9) Helsinkiin Habitaremessuille.
Habitaremessut ovat siis eräänlaiset sisustusmessut, jossa on myös taidetta, antiikkia sekä muita pienkaluisteita ja kahviloita yms. 
Meidän tuli kiertään vähintään sisutuspuoli sekä taide- ja antiikkipuoli ja sen jälkeen saimme kierrellä vapaasti missä halusimme.
Olimme koko päivän messuilla ja saloon palasimme noin klo 16. En itse ollut ennen  käynyt tälläisillä messuilla ja yllätyin positiivisesti! 
Voisin ensivuonna mennä mielelläni uudestaan.
Täältä tulee nyt oikeen kunnon kuvapläjäys sillä kuvia tuli otettua suht reippaaseen tahtiin..

Me lähettiin ihan ensiksi tyttöjen kanssa kulkemaan sitä "pää" puolta heti siitä edestä missä oli kaikki desingtuotteet ja kalusteet.















Tämän jälkeen kiivettiin portaat ylös ja lähdettiin kiertelemään antiikki puolelle.




Yksi tehtävistämme oli kuvata messumyyjien pukeutumista. Kaikilla myyjillä oli siistit perusvaatteet tai pikkutakki yllään ja kengät, joillain oli kojun tyyliin sopivat vaatteet.




Tällä myyjällä oli tietenkin kokin vaatteet, sillä hän kauppasi keittiö veitsiä.





Tällä naisella taas oli 80-luvun tyyliset vaatteet, sillä hän myi antiikkia.

Tässä pienikurkistus taidehalliin.




  
Sielä oli seinä mihin sai mielensä mukaan kirjoitella kaikkea.

Messuilla oli myös paljon erillaisia kilpailuja ja muuta mukavaa tehtävää ja katseltavaa.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti