torstai 30. lokakuuta 2014

LOGOMON ASIAKASTYÖ

Niin kuin varmaan olenkin jo kertonut niin jokainen meidän luokan tiimi teki omat ideat logomon asiakkaille heidän yrittäjä juhliinsa. Minun tiimini idea valittiin, meidän ideamme oli hyvin yksinkertainen ja pelkistetty, suorat linjat ja hieman synkemmät värit, mitkä mielestä sopii syksyyn. Edellisenä vuonna juhla oli ollut hieman ns "naisellisempi" sillä siellä oli ollut köynöksiä sekä kukka teemaa josta syystä he halusivat tänä vuonna hieman selkeämpää ja jämptimpää tyyliä. Tästä lähtikin sitten armoton duuni tiedostojen ja muiden rekvissiittojen korjailemiseen ja paranteluun. Meidät lähetettiin venemestarin kadulle metallipuolelle vesileikkaamaan juhlapöytiin tulevia numerokylttejä, ennen kuin pääsimme kunnolla aloittamaan duunin, me olimme yhden päivän aikaisemmin opettelemassa miten vesileikkuukone toimii. Noin viikon päästä siitä pääsimme tekemään itse pöytänumeroita, meille tuli hieman kiire, sillä saatiin itse materiaali mistä  numerot tehtiin, vasta keskiviikkona ja juhlat olivat sen viikon lauantaina, mutta materiaalit oli lähetettävä jo perjantaina Turkuun. Kokeilimme paljon eri vaihtoehtoja, kunnes sopivanlainen numerokyltti löytyi. Kylttejä tehtiin yhteensä 100 kappaletta, eli siinä menikin sitten se koko päivä. Kone on mukava sen puolesta että itse ei tarvitse tehdä muuta kuin  ohjelmoida leikattava tiedosto koneelle ja laittaa materiaali mistä se leikataan koneeseen ja siistiä lopuksi paikat, sillä välin kun kone leikkaa ei tarvitse muuta kuin seistä vieressä ja katsoa että kaikki sujuu ongelmitta.Kun kaikki kyltit oltiin saatu valmiiksi, pakkasimme ne pahvilaatikkoihin ja tuotiin Hyvoninkadulle meidän koululle jsota ne sitten lähtivät yhden meidän luokkalaisen kyydissä Turkuun, Logomoon. Juhlat olivat kuulemma sujuneet hyvin
Tässä pari kuvaa tiimimme ideasta planssilla ja valmiista pöytänumeroista.


Tälläinen numero oli edestäpäin



Numero takaatapäin


 Ja tässä valmis planssi meidän tiimimme ideasta

Planssissa näkyy kaikki pöytänumerot 1-50, lopputuloksena ne eivät olleetkaan tummia, sillä asiaks halusi ne savunharmaana, sekä ne olivat taitetuja alhaalta, joten ne olivat hieman pidempiäkin.
Oikeassa yläreunassa, numeroiden vieressä näkyy myös suunnitelmamme lavan edustasta, siihen olisi tullut finfoamista isot palkit missä lukee rohkea, ne olisi tehty samalla periaatteella kuin pöytänumerotkin eli ne olisivat sopineet teeman, mutta sitten tulikin pieni mutka matkaan ja tajusimme ettei teksti näyt muutakuin ihan edessä oleville ihmisille, sillä se ei saanut nousta lavan reunasta ylemmäs eikä lavalla saanut olla ylimääräsitä tavaraa tai mitään mikä voi syttyä palamaan, joten tämä idea jätettiin lopulta suosiolla pois.
Vasemmassa alareunassa on ideamme Photophoot seinästä, mihin yrittäjät voivat mennä ottamaan joko vähän vakavampia tai sitten heittäytyviä kuvia. taustassa toistuu sama väri mikä muuallakin, lisäksi siihen on lisätty hiiieman tytömäisyytää (muttein liikaa) noilla timanteilla, värit ovat hieman vaaleampi- ja tummempi savunväri, mikä sopii hyvin pöytänumeroihin, tämän seinän lisäksi teimme erillaisia asusteita pahvista tikunpäissä joita voi käyttää kuvassa esim. ruunuja, viiksiä, kravaatteja, huulia, rusetteja ja silmälaseja.
Photophoot seinän vieressä näkyy hieman kattausta, serveteissä sekä pöytäliinassa näkyvät taas samat värit kuin muuallakin. Kattauksen vieressä on kolme väri vaihtoaehtoa mistä he saivat valita mieleisensä pöytäliinaan sekä servetteihin.

Miedän tiimi sai ihan hyvää palautta, sillä se oli erillainen kuin aikaisemmin ja meidän ideamme valittiin joten he näyttivät pitävän siitä.

Saimme myös kuvia itse juhlista. Kuvaajana toimi Mika Okko.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti