torstai 8. lokakuuta 2015

AVOIMETOVET 2015


Meillä on taas käynnissä jokavuotiset Avoimetovet päivät. Tapahtuma kestää kaksi päivää ja tänä vuonna ne ovat keskiviikosta- torstaihin (7.10- 8.10).
Päivät ovat avoinna kaikille halukkaille, mutta enimmäkseen 9-luokkalaiset kiertävät koulussamme tutustumassa erialoihin ja sen opinnoihin ja hyvässä klykyssä löytävät omat alansa, niinkuin minäkin löysin kaksi vuottasitten.

Meidän luokassa on paljon erillaista aktiviteettiä. Meillä on täällä kolme eri kuvauspistettä joista kaksi on samalla asikastöitä. Kuvaamme Ylhäisten sisustustehtaalle uusia tuotekuvia sekä Kuironleipomolle halloween aiheisia tuotekuvia. Kaikilla visuilla piti olla kokomustat vaatteet niinkuin visualisteilla töissäkin, osa tietenkin oma-aloitteisesti unohti pukukoodin.

Minä itse olen kummatkin päivät kierrättämässä 9 luokkalaisia ympäri koulua eriluokissa.

 Tälläinen joukko visualistejä oli kierrättämässä yläkoululaisia. Kaikki me saatiin oma ryhmä mitä vedettiin ja meidän lisäksi oli myös muita tuutoreita ja oppilaita kierrättämässä.



Meidän halloween pisteen rekvisiittoina oli vaahteranlehtijä sekä kurpistoita ja paljon muuta aiheeseen liittyvää. Mutta tämän kuvan jälkeen seinää vielä muokkailtii eli tässä se on vielä ihan vaiheessa.


Tältä näytti Ylhäistensisustustehtaan ensimmäinen kuvaus sessio, mutta tämänkin jälkeen tilaa muokkailtiin paljon.


Enni maskeerasi kaikki kuvausmallimme todella hienoksi! aino esitti ekana päivänä luurankoa.


Jenniina draculaa.


  Ja Liina jotain kuollutta.


Hannah kummitusta ja Enni noitaa sekä Anni itsensä jakelijaa :D




Päivät olivat jälleen todella onnistuneita ja porukkaa virtasi paljon. Huomenna meillä on vapaapäivä ja alkaa syysloma jonka jälkeen viidenviikon kestävä työssäoppiminen. Minä menen Turkuun hansan stadiumiin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti