tiistai 10. helmikuuta 2015

ILLUSTRATOR

Kun tiedosto, jota haluat illulla käsitellä avataan, täytyy määritellä paperin koko sekä bleedin suuruus, eli paperin ylimeno, tätä käytetään siksi ettei tiedoston tai kuvan reunoille jää ylimääräistä tyhjää tilaa.

Teksti täytyy myös vektoroida, mikä meinaa sitä, että tekstistä tehdään painovalmis kuva. Tämän johdosta kuvaa suurentaessa teksti ei pikselöidy ihan mössöksi. Type -> CreateOutlines.

Väriavaruudet ovat RGB ja CMYK. RGB- väriavaruutta käytetään kun tiedosto on menossa internetjulkaisuun.  Nämä värit ovat kirkkaammat kuin CMYK-avaruudessa. CMYK:ta käytetään vuorostaan silloin, kun tiedosto menee painoon.

 Peruselementtejä venyttämällä tapahtuu kappaleiden muodostaminen, muovaamalla ja uudelleenjärjestämällä. Esimerkiksi pisaran voit luoda valitsemalla Ellipse Toolin ja tekemällä ympyrän, ja venyttämällä ankkuripistettä niin että ympyrästä tulee pisaran muotoinen.

Jos haluat muokata tiedostoa jälkikäteen, se tulee tallentaa ai-muotoon. Kun tiedostoa ei tarvitse enää muokata, sen voi tallentaa jpeg-muotoon, tai png-muotoon. Png-muotoa käytetään yleisesti vain internet-julkaisuissa.

Alla on kuvia jotka olen kopioinnut Lexin blogista.





 

NY- MESSUT

Ny- messut, eli nuoriyrittäjä messujen alkukarsinnat pidettiin tänä vuonna Turun myllyssä 4.2.  Meidän luokasta noin puolet ovat NY yrityksessä mukana, meitä on 9 oppilasta siinä. Yrityksemme nimi on GraViSu (graafinen ja visuaallinen suunnittelu). Yrityksemme siis tarjoaa laajaa, luovaa ja monipuolista graafiseta sekä visuaalista suunittelua, mikä sisältää mm. näyteikkunoiden suunnittelua ja toteutusta, kuvausjärjestelyjä sekä erillaisten kampanjoiden ja tapahtumien suunnittelua, mutta myös paljon muuta. 
Meidän yrityksemme pärjäsi messuilla niinkin hyvin, että pääsimme viiden parhaan joukossa finaaliin Helsinkiin, voitimme myös parhaan messuosaston diplomin sekä ilmaiset risteilyt vikinglinelle. Finaalit pidetään Helsingin kampissa 14 ja 15.4. Yövymme tietenkin hotellissa. Panokset ovat kovat ja vastassa on monta todella kovaa ja hyvää kilpailevaa yritystä, joten tämän eteen tulee tehdä PALJON töitä, jotta pääsemme Berliiniin kisaamaan euroopan parhaasta NY- yrityksestä.

Messuilla onnistuimme mielestäni (ja ilmeisesti tuomareidenkin mielestä) hyvin messuosaston suunnittelussa ja toteutuksessa, sekä jokainen meistä oli lähtenyt positiivisella asenteella liikenteeseen, joten saimmet jaettua hyvin positiivisuutta myös mahd. tuleville asiakkaille. Yhden asiakas työn me jo saimmekin ja monta muutakin oli kiinnostunut, saa nähdä miten käy.

Paremminkin olisi tietenkin voinut mennä tuo meidän myyntipuhe, se mitä me oikeastaan myimme jäi ehkä vähän epäselväksi muille. Meidän täytyy oppia kertomaan palveluistamme hieman tarkemmin. Saavuimme paikalle myös noin 20 minuuttia ennen kuin messut alkoiva, joten kiire tuli messuosaston rakentamisessa ja myyntipuheita harjoiteltiin oikeastaan vasta autossa, matkalla messuille. Näitä täytyy hioa ennen Helsingin reissua, siellä täytyy osata mitää myyntipuhe myös englanniksi, huuuuiiiii. 

Itse sain ainakin kokemusta tällaisista messuista, en ikinä ennen ole ollut itse messuilla esittämässä mitään ja ensin vähän jännittikin, mutta lopulta se osoittautui todella kivaksi enkä malta odottaa Helsinkiä! 

Enne loppukilpailua meidän täytyy lähettää tuomareille esittely puhe meidän yrityksestä, siitä millainen yritys me kokonaisuudessa olemme ja mitä palveluita me tarjoamme,  millaisia ihmisiä olemme yrittäjinä sekä miten yrityksemme on saanut alkunsa, tekemistä riittää!

Tässä pari kivaa fiilis kuvaa messuilta, alku tunnelmaa ja voittajafiilistä.



MESTARIMYYJÄ JA MYYMÄLÄTILASKANNAUS + mitä minä olen tehnyt

Hyvä myyjä on sosiaalinen sekä tulee toimeen ihan äärilaidasta toisenlaiseen olevien ihmisten kanssa, riippuen siitä, miten he käyttäytyvät. Vastaan tulee myös paljon asiakkaista, jotka ei ole kovinkaan sosiaalisia ja käytöstavatkin voivat usein unohtua, sellaisenkin ihmisten kanssa täytyy käyttäytyä asiallisesti, halusi tai ei. Töykeitä ja jopa ilkeitä ihmisiä minunkin kohdalle on tullut työssäoppimisen aikana, mutta niistä on vain selvittävä, sillä sellaisia ihmisiä tulee väistämättä joskus vasta, halusi tai ei. Tässä tilanteessa kannattaa vain myötäillä asiakasta ja olla mahdollisimman ystävällinen ja ripeä niin pääsee tukalasta tilanteesta nopeasti eroon.

Hyvällä myyjällä tulee olla myös perus hygienia kunnossa. Pukeutua töihin sopivalla tavalla, Tarjoilijalla tulee olla hiukset kiinni ja työmiehellä haalarit ja kypärä päässä. Sama pätee asiakaspalvelussa, Siistit vaatteet, hyvät kengät joilla jaksaa käppäillä koko päivän sekä maltillinen määrä koruja. Usein työnantaja myös haluaa ettei tatuointeja näkyisi asiakkaille ja lävistykset naamasta olisi otettu pois, mutta poikkeuksiakin tietenkin löytyy.

Töissä huomasin että ainakin nuo hyvät työkengät todellakin ovat tarpeen, pari ekaa päivää meni saapikkailla ja nilkkureilla vaivattomasti, mutta sitten alkoi se kahdeksan tunnin seisoskelu jaloissa tultua ja töiden jälkeen käppäilinkin jo intersporttiin ostamaan niken freerunit. Koska korukaupassa olin töissä niin mistään kporujen pitämisestä ei tietenkään ollut mitään ongelmaa, varsinkaan jos oli jotain timanttisten myymää merkkiä yllä, tämä oli musta tosi kiva koska koruja käytän päivittäin ihan käsissä, sormissa, kaulassa kuin korvissakin, oli kiva saada panostaa oikein kunnolla meikkiin, asuun ja koruihin.

Töissä ollessa tuli seurattua usein aiakkaiden liikkeitä kaupassa, oletettavasti tietenkin. Salon timanttisetliike on todella sokkeloinen ja standeja on tiskin ympärillä todella paljon, liikkeen seinätkin ovat täynnä myynnissä olevia tuotteita. Liikkeessämme on käytössä vuoronumero lappu, joten jos asiakas tiesi hyvin mitä etsi, tuli hän usein suorilla vuoronumeron kanssa kassalla hakemaan apua, jos ihmiset olivat muuten vain katselemassa liikkeessä he usein kiertelivät miten sattuu. Erityistä selkeää reittiä ei liikkeessä oikeastaan ole ollenkaan.

Min itse sain töistä todella paljon irti! Tuli kokemusta niin asiakaspalvelusta kuin korujen historiastakin ja korjauksesta. Esillepanoja en niinkään tehnyt, mutta pari pienempää sommittelua sain tehdä, sekä sisustaa likkeen joulukuntoon.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

TYÖSSÄ OPPIMINEN TIMANTTISILLA

Meillä oli ensimmäinen työssäoppiminen joulua ennen (10.11- 23.12) itse olin Salon plazassa, kello ja kulta jokisilla. Olin olut siellä ennenkin töissä, mutta vain viikon tet-viikolla peruskoulussa.

Ensimmäisellä työssäoppimisella oli tarkoituksena saada kokemusta asiakaspalvelusta, eli itse visualistin töitä ei niinkään ollut tarkoituksena tehdän, mutta itse ainakin pääsin somistamaan pari korukaappia. Ensimmäisenä päivänä hieman jännitti, vaikka paikka ja ihmiset olivatkin jo hieman tuttuja, mutta se vähäinenkin jännitys laantui lopulta.

Ensimäisenä päivänä enimmäkseen tutustuin tuotteisiin ja niiden taustoihin sekä työkavereihin. Oikeastaan koko ensimmäinen viikko meni tutustuessa, mutta samalla palvelin myös asiakkaita, tietenkin pienellä avustuksella. Toisena päivänä meillä oli inventaario päivä, joten liike oli suljettuna ja aikaa jäi hyvin tutkiskeluun, itse inventointi oli ihan uutta minulle.

Pääsin somistamaan liikkeen joulukuntoon, laitoin kuuset ja koristelin ne sekä laitoin jouluvaloja ja tähtiä roikkumaan katosta. Ensimmäinen viikko oli hieman hiljaisempaa kuin loppuviikot, mikä johtuikin siitä, että vaihtui joulukuu ja porukkaa alkoi sännätä ostamaan lahjoja. Loput viikot veivät todella voimia, kahdeksan tuntiseen työpäivään oli aluksi totuttelua kuusi tuntisten koulupäivien sijasta, istua saattoi vain tauoilla ja muuten seistiin ja käveltiin koko ajan, se oli raskasta fyysisesti ja ehkä hieman henkisestikkin, mutta kaikki sen arvoista, sain paljon uusia kokemuksia sekä tuttavuuksia.

Opin myös paljon uusia taitoja, miten kellon paristoja vaihdetaan ja kelloja huolletaan, tästä sain jopa yksityisopetusta kellosepältämme yhden päivän ajan. Näin myös miten kaiverruksia tehdään ja koruja korjataan, itse pääsin tosiaan vain kellojen kimppuun, mutta sekin oli jo hieman haastavaa joten se oli ihan hyvä niin. Paketteja tuli tehtyä miljoonittain joten uudet ja hieman siistimmät paketointi tavatkin tuli opeteltua, mikä on hyvä tulevaisuudessakin. 

Pari viimeistä päivää enne joulua oli täyttä kaaosta, ihmisiä niin paljon ettei ehtinyt muuta tekemäänkään kuin vaihtaa asiakkaasta toiseen, toisaalta ihan kiva, ettei tule tylsää. Tein töitä kovin ja mielestäni hyvinkin, sain myös paljon positiivista palautetta, minua muistettiin myös pienellä lahjalla ennen lähtöäni, sain rannekellon sekä ilmaisen korvien reiytyksen ja konvehtirasian. Kun työt loppuivat oli ihanaa päästä ansaitulle joululomalle! se tuli tarpeeseen että sai ladattua akkuja koulua varten ja oli oikeastaan kiva palata kouluun töitten jälkeen,tunsi itsensä taas hieman nuoremmaksi kuin töissä :D Olen käynyt kyllä heitä moikkaamassakin jo kertaallen ja he tarjoituivat antamaan töitä jos joskus kiinnostaa, ei sitä tiedä, ehkäpä joskus.

Uuden työn ohessa tuli myös paljon uusia tuntemattomia sanoja, jotka lopulta kuitenkin selvisivät.

Pöytähopea= esim. hopeiset lusikat ja haarukat, jotka ovat terkoitettu ns. hienompiin tilaisuuksiin.
Chippendale= yksi pöytähopean lusikka, lusikoita on monen laisia sekä nimisiä.
Rosekulta= kultaisen, punaisen ja pronssisen sekoitus, mitä käytetään paljon koruissa, se on korumetallia.
Inventaario= lasketaan ja tarkistetaan yleensä vuoden aikana myydyt tavarat sekä esineet, mikä niiden saatavuus on pitkän ajanjakson jälkeen. Laskemista.

Tässä alla vielä pari kuvaa


Lahjapaketteja tuli tehtyä PALJON


Yksi suosikki kelloistani, jonka itseasiassa ostinkin lahjaksi.


Pieni lahja, minkä sain henkilökunnalta kiitoksesksi. Tämä on sitä kyseistä rosekultaa.



torstai 6. marraskuuta 2014

KUVAUSJÄRJESTELY part. 3

Toisessa kuvaus sessiossa päätimme vaihtaa taustan aivan kokonaan erillaiseksi. Mustasta tausta erottuu mielestäni hyvin tuolin hento väri sekä kultaiset hienot astiat.
Heti ei tule mieleen että kyseessä on rokokoo henkinen kuva, mutta kyllä siitä saa loppujenlopuksi hyvin eroitettua, mikä tyyli ja aikakausi on kyseessä.
Lisäsimme kuviin tunnelmaa sekä valoja isoilla valokeiloilla, mitä meillä ei ensimmäsellä kerralla ollut lainkaan käytössä.
Omasta mielestäni nämä kuvat ovat onnistuneempia kuin ne ensimmäiset.

Ylivoittunut


Alivaloittanut


Normaali


Kapea syväterävyys F 1.4


Leveä syväterävyys F 16, ISO 100





keskiviikko 5. marraskuuta 2014

LOOTUKSENKUKKA

Kuvausjärjestelyjen ja tyylisuunnan mukana tiimien tehtävänä oli koota yhteen paperille oman tyylisuunnan (meidän rokokoon) keskeiset asiat, väreistä ja kuvioista, rakennuksista sekä taiteesta ja niiden alle avainsanoja kyseisistä asioista.
Meillä meni hetki koota asioita yhteen, sillä piti etsiä tietoa ja kuvia netistä ja koota kaikki järkevästi yhteen. Lotuksenkukka oli tärkeä siinä nimessä, että tarvitsimme paljon tietoa, jotta saimme koottua oikeanlaisen kuvausjärjestelyn, seinän, astiat ja huonekalut.
Tässä olisi pari kollaasia meidän lootuksenkukasta jossa on rokokooajan meikkityyli, hiustyyli, huonekalut, taloja ja rakennuksia, maalauksia, astioita, pukeutumistyyli ja kengät.

MEIKKEJÄ
Rokokoo ajalla meikattiin runsaasti, mutta vaaleilla meikeillä. Naisilla ihannoitiin aivan valkoista ihoa, kauneusluomia sekä punaisilla maalattuja huulia, jotka muotoiltiin ikäänkuin sydämmen muotoon, usein naisilla oli myös huomattavasti tummemmat kulmakarvat hiuksiin ja muuhun meikkiin verrattuna, ripsiväriä ei käytetty melkein laikaan tai ihan vähän.


HIUSTYYLIT
Naisilla hiukset olivat usein valkoiset tai tummat. Tuohon aikaan korkeat kampaukset olivat muotia, niihin lisättiin usein sulkia tai hattuja korsiteiksi ja tukka oli aina korkkiruuveilla tai laineilla. Miehilläkin olivat pitkät hiukset jotka vedettiin taakse ponnarille ja niissäkin oli usein kiharoita.


HUONEKALUT
Huonekaluissa näkyi hyvin rokokoo ajan kauneus ja naisellisuus, kukkakuosit olivat suosittuja sekä kaarevat ja koristeelliset linjat ja ääriviivat. Sävyt olivat usein hentoja, mutta huonekaluissa saattoi olla monta eri väriä. Rokokoon suosikki huonekalu oli sohva, sillä haluttiin tuoda esiin mukavuutta.


TALOT JA ARKKITEHTUURI
Rokokoo ajalla suosittiin yksi kerroksia rakennuksia. Suoria linjoja väteltiin, muotiin tulivat epäsymmetrisyys leikkisyys ja keveys. Ovet ja ikkunat olivat isoja ja korkeita, mikä mahdollisti valon pääsyn helpommin sisään. Hennot värit näkyivät myös rakennuksien ulkopuolella.


TAIDE
Rokokoon maalaustaiteessa näkyivät erityisesti sensuaallisuus ja elämänilo, ja niihin kuului fantasihahmoja sekä kepeitä eroottisiakohtauksia. Joutilaan yläluokan huvielämän kuvauksiin sijoitettiin keskustelevia nuoria naisia ja miehiä sekä erillaisiavauhdikkaita seuraelämään kuuluvia tapahtumia.


ASTIAT
Astioissakin näkyy feminiimisyys, niissäkin on kaarevat eloisat linjat, ne ovat koristeellisia sekä niissä on usein myös kultaa ja maalauksia ihmisista sekä maisemista.


VAATTEET
Naisten muotiin kuuluivat etenkin muhkeat hameenhelmat ja kireät yläosat sekä korsetit. Kaula-aukko oli neliön mallinnen, kankaat kukkakuvioisia ja koristelu oli hyvin runsasta. Suurimmat hameet voivat olla jopa kolme metriä leveät ja niissä saattoi olla pitkä laahus. Edestä olevasta halkiosta näkyi alushame.


JALKINEET
Rokokoo ajalla niin naiset kuin miehetkin käyttivät korkeapohjaisia kenkiä. Kengissä oli paljon koristeita sekä kuvioita, usein niissä oli myös solki päällä. Ne olivat joko kankaisia tai nahkaisia.



TYÖSSÄOPPIMINEN

Meillä alkaa työssäoppiminen 10.11 ja se kestää joulukuun 23. päivään saakka.
Minä menen työssäoppimaan Saloon kello ja kulta Plazaan, koruliikkeeseen. Olen ollut siellä ennenkin tet harjoittelussa ylä- asteella. Paikka on kiva ja henkilökunta vielä kivempaa. Viihdyn siellä hyvin ja siksi olenkin innoissani tulevista kuudesta viikosta, kivaa vaihtelua koulun penkeistä.
Saan kuulemma tehtäväksi kuvata heidän facebook sivuille joulukalenteria, itse en tiedä siitä vielä mitään muutakuin että joudun kuvailemaan uutuus koruja ja tekemisiä, mutta eiköhän loputkin valkene ajallaan.
Saan tehdä myös sommitteluja liikkeeseen sekä asiakaspalvelua. 
Työajoista sovitaan sitten paikanpäällä, mutta ensimmäisenä päivänä menen yhdeksäksi. Työ tunteja täytyy kertyä viikossa kuitenkin 37, 5 tuntia.
Miedän tehtävänä on kirjoittaa joka päivä työssäoppimis päiväkirjaa, johon tulee kirjoittaa ylös kaikki mitä on tehnyt kuluvan päivän aikana ja loppu viikosta siihen pyydetään valvovan työntekijän allekirjoitus, tämä toistuu joka viikko, koko työssäoppimisen ajan. 
Voimme tehdä myös lauantaisin töitä jos haluamme. Itse ajattelin kysyä jos saisin joululomaksi töitä timanttisilta.
Kahvitauko saa kstää noin 12 minuuttia ja sen aikana voidaan tulla hakemaan töihin jos on tarve, kahvitauon aikana ei saa poistua työpaikalta mihinkään. Ruokatauko kestää 30 minuuttia ja silloin saa poistua jos haluua, mutta järkevintä on ottaa evään mukaan, koska jopa pikaruoka paikoissa voi mennä hetken ennenkuin saa ruuan, niin voi tulla hieman kiire niitä hotkiessa.
Me saamme myös ruokakorvaus rahan, mikä on 3,25 euroa. Saamme tämän rahan kylläkin vasta huomattavasti myöhemmin joulun jälkeen.
Meidän täytyy myös muistaa blogata ainakin kerran viikossa, jotta opettajamme pysyvät ajan tasalla, että mitä me touhuamme töissä.
Opettajamme käyvät myös paikan päällä kaksi kertaa katsomassa miten sujuu. Töiden lopussa he käyvät tekemässä loppuarvioinnin, missä keskustellaan ja arvioidaan töidemme kulku, sujuvuus ja jäljestä.