torstai 23. lokakuuta 2014

KUVAUSJÄRJESTELY

Meillä alkoi uusi jakso ja jakson alussa rupesimme käsittelemään kuvausjärjestelyjä.
Uudet tiimit jaettiin ja jokaiselle tiimille annettiin eri aikakaudet ja mun tiimillä on Rokokoo aikakausi. Tehtävään kuului luoda johonkin nurkkaan tai seinälle aikakauteen suuntautuva kattaus.
Me aloitimme työt ensin suunnittelemalla ja maalaamalla esim. kalusteita ja seiniä, sitten hankittiin aikakauteen sopivat astiastot.
Meidän harmiksemme, koko koulusta ei löytynyt rokokoo aiheisia huonekaluja eikä astiosita, mutta Aino pelasti meidät ja toi kotoota hienoja astioita. Tuolin juoduimme käsittelemään kokonaan uuteen ulkoasuun sekä maalasimme seinän.
Rokokoo on tyylisuuntaus ja muotoilisuuntaus, mikä syntyi Ranskan hovissa 1700- luvun alkupuolella ja levisi sitten sieltä muihin Euroopan maihin. Rokokoo on ensisijaisesti sisustus- ja huonekalutyyli, mutta sen vaikutus näkyi 1700- luvulla myös muilla aloilla. Rokokoon piirteitä ovat mukavuuden tavoittelu, siro leikkisyys, eloisat ääriviivat, kaarevat linjat ja kevyt väriasteikko. 
Me ajattelimme ensin tehdä sellaisen kuvausjärjestelyn, mikä olisi olevinaan ulkona piknikillä oleva nainen, mutta tämä osoittautui hieman hankalaksi, aidon näköistä ruohomattoa- sekä taustaa etsiessä.
Päädyimme vaihtamaan ideaa ja päädyimme yksinäisen henkilön luku- ja tee hetkeen mukavan nojatuolin äärellä. nojatuolikuvien jälkeen siirryimme hieman yksityiskohtaisempiin kuviin, astioiden kauneuden takia.
Meillä ei alkuun oikein lähtenyt homma luistamaan, sillä mikään ei tuntunut onnistuvan, mutta loppua kohden se lähti kuin lähtikin rullaamaan ihan hyvin ja se tuntui itseasiassa jopa hauskalta.
Kuvaaminen osoittautui odotettua hankalammaksi, vaikka olenkin nuorempana kuvaillut paljon esim. tallilla hevosia nii kyllä tuli taas opittua paljon uutta ja alkuun oli pientä etsimistä ja hakemista kameran asetuksien kanssa, mutta lopulta sekin onnistui.

Tässä näkyy hieman tautaamme, kuvauslattiaa, mikä toimi niin että tulostimme kaksi "palaa" puuparkettia ja kiinnitimme ne vaneerilevyyn tässä näkyy myön hyvin maalaamamme tuoli juuri tuoreena.


Tältä tuoli näytti ennen minkäänlaista käsittelyä. Me hioimme kaikki puuosat hiekkapaeprilla, maalasimme ne kultisella maalilla sekä sitten maalasimme tuolin pehmusteet vaaleanpunaisella, pehmusteista tuli hieman kovat maalin takia, mutta eipä siinä mitään, sillä meillä oli kaksi samanlaista tuolia.


Tässä sitten lopulliset kuvat mitkä otimme. Tulostimme taulun seinälle, jotta se ei näytäisi ihan niiiin tyhjältä. Pöydän löysimme koululta sekä kirjan, astiat olivat Ainon. Lisäsimme myös viltin nojatuolille että saisimme vähän täyttöä kuvaan.



henkilökohtaisesti, tykkään itse enemmän näistä lähikuvista. Näissä on mielestäni ihana tunnelma ja puualusta, kukka köynös sekä teekuppi sointuvat hyvin toisiinsa.














sunnuntai 21. syyskuuta 2014

KAISAN PÄIVÄ

Perjantaina meillä oli ns. muodin ja vaatetuksen "kurssi" joka kesti perjantai päivän.
Meidän opettajana toimi Kaisa, joka opettaa vaatusalalla koulussamme.
Harjoittelimme ensin tekemään turbaaneja nukkejen- ja kaverin päähän ja sen jälkeen harjoittelimme eri solmio- ja rusetti tyylejä.
Loppu päivän jokainen teki oman mallinukkensa päälle jonkunlaisen 50- luvun vaatteen eri kankaanpaloista.











  Aloitin koko prosessin isosta kankaan palasta mistä sitten lähdin leikkaamaan pienempiä paloja.








maanantai 15. syyskuuta 2014

HABITARE

Me suunnattiin taas koulun kanssa viime perjantaina (12.9) Helsinkiin Habitaremessuille.
Habitaremessut ovat siis eräänlaiset sisustusmessut, jossa on myös taidetta, antiikkia sekä muita pienkaluisteita ja kahviloita yms. 
Meidän tuli kiertään vähintään sisutuspuoli sekä taide- ja antiikkipuoli ja sen jälkeen saimme kierrellä vapaasti missä halusimme.
Olimme koko päivän messuilla ja saloon palasimme noin klo 16. En itse ollut ennen  käynyt tälläisillä messuilla ja yllätyin positiivisesti! 
Voisin ensivuonna mennä mielelläni uudestaan.
Täältä tulee nyt oikeen kunnon kuvapläjäys sillä kuvia tuli otettua suht reippaaseen tahtiin..

Me lähettiin ihan ensiksi tyttöjen kanssa kulkemaan sitä "pää" puolta heti siitä edestä missä oli kaikki desingtuotteet ja kalusteet.















Tämän jälkeen kiivettiin portaat ylös ja lähdettiin kiertelemään antiikki puolelle.




Yksi tehtävistämme oli kuvata messumyyjien pukeutumista. Kaikilla myyjillä oli siistit perusvaatteet tai pikkutakki yllään ja kengät, joillain oli kojun tyyliin sopivat vaatteet.




Tällä myyjällä oli tietenkin kokin vaatteet, sillä hän kauppasi keittiö veitsiä.





Tällä naisella taas oli 80-luvun tyyliset vaatteet, sillä hän myi antiikkia.

Tässä pienikurkistus taidehalliin.




  
Sielä oli seinä mihin sai mielensä mukaan kirjoitella kaikkea.

Messuilla oli myös paljon erillaisia kilpailuja ja muuta mukavaa tehtävää ja katseltavaa.