tiistai 9. toukokuuta 2017

TYÖSSÄOPPIMINEN STOCKMAN miesten assa



Projektina oli siis siirtää kaikki miesten asusteet yhteen paikkaan eli miesten kassa päätyyn.
Osa laukuista sijaitsi siis ennen aivan toisella puolella kerrosta kenkien vieressä ja osa taas miesten päädyssä, siellä mihin ne kaikki lopulta laitettiin.

Tehtiin tämä kaikki siis Neean kanssa kahdestaan ja meiltä tämä prokkis vei puoltoista päivää.

Aluksi isoin seinä näytti tältä, siirsimme siis kaikki ne laukut jotka olivat ennen kengissä niin tähän seinälle, ratkaisu oli vain väliaikainen, niin että saatiin vain kaikki mahdutettua yhdelle seinälle.






Seuraavana päivänä tehtiin sitten kummatkin seinät kokonaan loppuun. 
Neea teki tätä seinää sillä aikaa kun mä tein pöytää. 
Nukelta vaihtui takki trendikkäämpään ja keväisempään sekä selkään viskattiin Trussadi Jeanssin nahkareppu ja käännettiin nukke selin myymälään päin jotta reppu tulisi paremmin esille.


Nuken viereen laitettiin Calvin Cleinin nahkalaukku joka meni hyvin yhteen nuken repun kanssa ja koska laukkua oli vaikea saada järkevästi mahtumaan seinälle, tuli se mielestämme hyvin esiin hyllyllä.

Hyllyn alla taas roikkuu kesäistä lippistä kaikissa väreissä ja alla laatikoissa huiveja joiden alla sitten roikkuu hyvin koko riviltä laukkuja.



Edestäpäin katsottuna oikealle puolelle päätetiin laittaa kaikki ns. "bisneslaukut" sekä vähän hienommat nahkaiset.


Ja vasemmalle puolelle taas laitoimme kaikki rennomat ja sporttisemmat reput ja laukut.


Tämä seinä on suoraan kassojen takana ja oonkin kuvannut sen suoraan siitä mistä asiakas sen näkee. 

Alunperin seinällä oli jokatoisessa välissä hyllyt ja kaikissa niissä oli laatikossa huiveja ja niiden päällä roikkui vielä piikissä lisää huiveja, päät oli sijoitettu niin että yksi oli keskellä ylhäällä seinää ja kaksi muuta reunoissa. 
Me haluttiin tuoda seinään selkeyttä ja rytmitystä niimpä päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Tässä siis seinä meidän tekemänä valmiina.



Asetettiin hyllyt niin että kummassakin reunassa ne ovat samalla tavalla, yksi ylhäällä jonka jälkeen kolmessa piikissä huiveja ja niiden alla hylly jossa laukkuja. 
 Meistä se näytti liian ahtaalta jos piikissä olevien huivien alle olisi laitettu laatikkoon huiveja niinkuin ne oli alunperin.
Tämä hyllyn alle vielä yksi hylly jonne laitoimme raskaampia laukkuja.

Toisto syntyy myös siinä, 
että ylhäällä ja alhaalla kummassakin reunassa on isot raskaammat laukut.



Keskelle sijoitettiin kaikki kolme päätä ja näille päähän hatut ja kaulaan huivit.

Niiden alle myös kaksi hyllyä kiinikkäin joihin laitoimme laukkuja.
Laukkujen alle iskimme ison raudan ja kumpaankin reunaan kaksi piikkiä joihin laitoimme roikkumaan pitkästi huiveja ja niiden väliin halut neliönmuotoisesti. 



Tässä toinen puoli, sama rytmi jatkuu.


 Sillä aikaa kun Neea rakensi isoa seinää, mä tein osastolle pöydän jonka Nora oli siihen tuonut.

Vaatteet nukella oli jo ennestään enkä mä niitä lähtenyt vaihtamaan. 


Etsin pöytään nuken vaatteisiin sopivia asusteita ja päädyinkin lippiksiin sekä aurinkolaseihin, sillä kesähän tuolta tulee.
Niiden lisäksi sain hyvin mahdutettua pöytään tuon yksinäisen Tommy Hilfigerin laukun, joka ei mahtunut seinälle.
Nukelta vaihdoin kuitenkin kengät ja niistä toin parit myös pöytään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti